Niin mä nimesin yhden mun soittolistoistakin. Kaikki on vaan muuttunut sekavammaksi. Muistan vielä sen kun ei tarvinnut miettiä mitään ja vaan eli hetkessä mutta niitä hetkiä ei enää kovin paljoa löydy elämästä. Paitsi itsellä Sällien treeneissä, koska siellä monissa harjoitteissa voi olla jopa ihan hyvä olla ajattelematta mitään ja elää vain hetkessä.
Aikaisemmin vihasin sekavuutta, mutta nykyään se ei enää haittaa vaan on jopa kivaa kun jokin on sekalaista. Esimerkkinä tästä kirjoitin vähän aikaa sitten kaverilleni kirjeen, jossa oli ”Järkevää tekstiä” noin kaksi lausetta ja loput siitä kirjeestä olikin yksittäisiä sanoja ja lauseenpätkiä jotka kumminkin viittasivat johonkin mitä on tapahtunut ja siinä eniten hauskaa on se että kaikki tulkitsevat sekavuuttani eri tavoilla, koska kaikki eivät voi tietää kaikkia viittauksia eri tapahtumiin joista kirjoitin paitsi tietenkin minä ja se on mielestäni mahtavaa. Miksi kenenkään pitäisikään ymmärtää kaikesta kaiken? Miksi blogipostauksessanikaan olisi järkeä?
En tiedä mutta olenkin vain tämän blogin kirjoittaja. Mutta tiesittekö että annettaessa olemassaolo kuten lausuttu ilmi, Bulli, Weeho, uuden englannin nahkamies, tuo se pois takaisin sitä vielä tarvitsen. Ollakko vaiko eikö olla tätä en tiedä vai tiedänkö kaikenlaisesta tenniksestä taivaankannen tulittamiseen. Kaikki hukkuu sekamelskaan jota on tämä elämä. Hulluksihan tämä minut tekee aivan niinkuin rotat. Vai???
Pinkit valot autossa, univelka, aamut,bussi ja uni.
pysäkki, unessa ja jatkuu matka. Kinkku, tehdas, unelmat mistään en enää tiedä mitään. Hukkua muistoihin. Katsella järvelle. Maata rungon vieressä. Rauha vai ei. En tiedä itsekään.
Ei tunteita vain hälvenemistä. Jotain sellasta varmaan. Epävarmuus ja katumus. Pelko vaikkakin varmuus ja romahdus. Vaikko nousu.
Enempää en tiedä.
”Blogin on kirjoittanut energiajuomilla toimiva univelkainen tekotaiteellinen kääpiö joka ei selviä ilman musiikkia.”
Eemeli Hyyryläinen
Sällit - Tampereen poikateatteri 